Miten sinusta tuli esikoiskirjailija?
Aloin kirjoittaa tarinaani ensimmäistä kertaa 1996, mutta en silloin vielä päässyt alkua pidemmälle. Syksyllä 2007 avasin yhden omistamistani Ursula K. Le Guinin kirjoista sattumanvaraisesta kohdasta. Vaikutuin hänen lauseidensa kauneudesta ja vähäeleisestä voimasta. Istuin koneelle ja kirjoitin vanhan tarinani sankarit kohtaukseen, jossa paljastui suuri käänne. Pian huomasin, että minun olisi syytä kuroa aukko vanhan alun ja uuden keskikohdan välillä, sillä vaikutti siltä, että tekstistä oli syntymässä romaanikäsikirjoitus.
Ensimmäinen yhteistyömahdollisuutta väläyttänyt kustantamo toivoi kirjoistani runsaasti kuvitettuja varhaisnuorten kirjoja, sillä olin lähettänyt mustavalkoisia tussipiirroksiani käsikirjoituksen mukana. Se ei kuitenkaan ollut sitä mitä halusin. Kirjoitin trilogian ensimmäisen osan kokonaan alusta – ja tein kaiken lähestulkoon täysin päinvastoin, kuin tapaamani kustannustoimittajat olivat ehdottaneet.
Helmikuun 2016 alussa lähetin kustantamoihin käsikirjoituksen uuden version kirjoitettuani kirjasarjaa noin kahdeksan ja puoli vuotta. Reilun kuukauden sisällä minuun otettiin yhteyttä kahdelta eri taholta. Allekirjoitin kustannussopimuksen Gummeruksen kanssa koko kolmiosaisesta kirjasarjastani saman vuoden huhtikuussa.
Kuinka päädyit käyttämään villin lännen vaikutteita?
13-vuotias minäni halusi kirjoittaa perinteistä eeppistä fantasiaa, samanlaista, jota löytyi kotikirjaston nuortenosastolta. Noudatin pitkään tätä menneen minäni haavetta, kunnes vaiensin sisäisen lapseni ja annoin varttuneemman Erikan rellestää vapaasti. Meni silti vuosia ennen kuin päädyin yhdistämään itseäni kiehtovat elementit monista rakastamistani asioista, ja ymmärsin millaiselta tarinani maailman kuului näyttää ja tuntua. Villi länsi piilotteli tarinassa lähes alusta asti. Corildonissa on aina ollut lännensankareiden piirteitä: hän on erinomainen hevosmies, kohtalokas, eristäytynyt, no-nonsense tyyppinen kaveri.
Millainen on kirjoittamisprosessisi?
Erittäin visuaalinen. Yleensä se on kuin sisäisen televisioni draamasarja, selkouni, jonka tapahtumia, tunnetiloja ja repliikkejä saatan veivata kymmeniä kertoja mielessäni ennen kuin olen kirjoittanut sanaakaan. Varsinainen kirjoittaminen vastaa lähinnä tulostamista. En kuitenkaan näe sisäisenä elokuvana aivan kaikkea, ja yleensä ”leikkaukseen” on jäänyt aukkokohtia, jotka keksin kirjoittaessani. En tee enää juurikaan muistiinpanoja, ja luotan suuresti rentoutuneen mielen kykyyn ratkaista ongelmia.
Eteneekö kirjoittaminen yleensä vaivatta?
Kyllä. Olen kirjoittanut kirjasarjani jo kertaalleen, joten toinen kerta on ollut helpompi. En oikeastaan usko inspiraation voimaan, vaan inspiroitumisen sijaan pyrin hyvään flowhun. Kirjoittamiseni etenee kerros kerrokselta kuin sipulia kuorisi. Saatan surutta poistaa kokonaisen huolellisesti hinkkaamani luvun tai henkilön, jos huomaan myöhemmin, ettei sillä ole merkitystä pääjuonen kannalta. Ennen kirjoittamista saatan kuunnella muutaman menevän biisin kovalla volyymillä, sillä olen huomannut pienen määrän adrenaliinia auttavan. Kirjoittamistyön teen täydessä hiljaisuudessa.
Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee?
Se on keino rentoutua, viihtyä ja tulkita maailmaamme erilaisesta näkökulmasta. Esikoiskirjailijuus on myös todistanut minulle, että se kuinka lahjakkuutesi – tai sinut itsesi – määritellään ulkopuolelta saattaa olla myös ansa, joka estää huomaamasta toisenlaisia mahdollisuuksia. Vaikka olen lapsesta saakka rakastanut myös kirjoittamista, kuvittelin aina, että ympäristö määrittäisi minut ikuisesti tytöksi, joka osaa piirtää. Voisiko tyttö joka osaa piirtää koskaan olla myös tyttö joka kirjoittaa romaaneja? Kirjoittaminen on minulle rohkeutta lähteä kohti uutta.
Minkälainen lukija olet itse?
Täysin kaoottinen. Minulla saattaa olla samaan aikaan tusinan verran kirjoja kesken, ja kirjahyllystäni löytyy edelleen teoksia, jotka olen aloittanut viime vuosituhannen puolella. Luen yleensä iltaisin korkeintaan muutaman tunnin, ja saatan vaihtaa tuon hetken aikana kirjaa pariin kertaan, koska kyllästyn tunnelmaan tai haluankin äkkiä jotain aivan muuta.
Päästäkseni vauhtiin kirjoittamiseni kanssa saatan lukea pari sivua jostakin lempikirjastani riippuen siitä, mitä olen tekstiini hakemassa. Le Guinin lisäksi minua on innostanut fantasiakirjailijoista ehkä eniten Gregory Maguire, jonka teos Noita on Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamielen ohella parhaita fantasiatarinoita, joita olen koskaan lukenut. Viime vuosilta pysyvimmin mieleen jääneitä kirjailijoita ovat Joe Abercrombie, Siri Pettersen, Philip Pullman, Frances Hardinge ja Andrzej Sapkowski. Tarinani maailman aikakauden kirjailijoista jumaloin Charles Dickensiä, jonka puoleen käännyn aina hakiessani aitoa viktoriaanista tunnelmaa.
