Kuvitukset

Hyvä kuvitus osuu tiettyyn hermoon katsojan mielessä; herättää tunteen ja oivalluksen.

Miten sinusta tuli kuvittaja?

Olen piirtänyt säännöllisesti niin kauan kuin muistan. Vanhempani laittoivat minut lapsena kuvataidekouluun ja lukiosta lähdin opiskelemaan graafista suunnittelua. Kahdeksan vuotta myöhemmin valmistuin taiteen maisteriksi. Opiskelujeni alkuvuosista lähtien olen elättänyt itseäni graafisen suunnittelun lisäksi tekemällä kuvituksia monenlaisiin medioihin.

Millaisilla välineillä olet toteuttanut Kaksosaurinkojen kuvitukset?

Tällä sivustolla nähtävät kuvitukset on tehty suoraan digitaaliseen muotoon käyttämällä piirtopöytää ja kuvankäsittelyohjelmaa. Liikutan paineen tunnistavaa älykynää piirtopöydällä ja katson edessäni olevaa näyttöä, johon kuva siirtyy kuin paperille. Digitaalisesti piirtäessä kaikki tekniikat ovat käytössäsi sivellintä vaihtamalla ja tekoprosessista löytyy historia.

Olen piirtänyt täysin digitaalisesti keväästä 2016 lähtien ja pidän siitä päivä päivältä enemmän. Yleensä piirrokseni ovat sarjakuvamaisempia. Rakastan yhä piirtämistä lyijykynällä, joka on aina ollut lempivälineeni. Erika Vikin Facebook-sivulla on myös kuvituksia jotka olen tehnyt kokonaan tai osittain käsin.

Mateo luonnos

Millainen on kuvitusprosessisi?

Kaksosaurinkojen tapauksessa työ alkaa yleisimmin puhtaasta halusta luoda, kuvallisesta ideasta tai oivalluksesta. Toisinaan kuvitan jotakin tiettyä tarkoitusta varten. Seuraavaksi mietin sopivaa tyyliä ja tekniikkaa sekä mitä haluan kuvalla kertoa. Usein vastaukset löytyvät vasta piirtäessä.

Luonnostelen yleensä lyijykynällä suttupaperille, sillä irtonaisten paperiarkkien vertaileminen keskenään tuntuu helpommalta kuin tiedostojen katsominen. Poikkeuksena ovat henkilökuvat, joita varten selaan läpi referenssivalokuvia erilaisista asennoista kunnes sopiva – tai jotakin sen suuntaista – löytyy. Henkilökuvia piirrän myös suoraan digitaalisesti ilman luonnostelua. Voit käydä kurkistamassa esimerkkejä referenssikuvistani Pinterestistä.

Tarinan henkilöiden piirteet olen muokannut pitkälle pelkän mielikuvitukseni varassa. Muotokuvan tekemiseen saattaa kulua useita päiviä, sillä piirteet eivät hahmotu mielestä näytölle ilman pidempää pohdiskelua ja kuvan katsomista uudestaan ja uudestaan. Olen halunnut tehdä henkilöistäni mahdollisimman samannäköisiä kuin mielikuvituksessani.

Sujuuko kuvittaminen yleensä vaivatta?

Kuvittamisessa on herkemmin hyviä ja huonoja päiviä kuin kirjoittamisessa. Yleensä kuvitusprosessi etenee alkuintoilun jälkeen hetkelliseen tuskastumiseen ja ei-tästä-mitään-tule ahdistukseen, jonka kautta siirryn sinnikkääseen ja merkityksellisimpään puurtamisvaiheeseen. Puurtaminen johtaa yleensä uuteen innostukseen ja tyydyttävään lopputulokseen.

Toisina päivinä kynä ei vain kulje ja se on hyväksyttävä. Digitaalisuudessa on se hieno piirre, että kuvaa voi viilailla lopputtomiin, mutta tärkeämpää on kuitenkin tehdä valmista kuin täydellistä. Olen aloittanut kirjavista tuhruista ja nyt, yli 30 vuoden kuluttua, olen tässä pisteessä koska en ikinä lakannut harjoittelemasta.

Mateo kuvitus

Mitä kuvittaminen sinulle merkitsee?

Se on tapa hahmottaa maailmaa. Vielä enemmän kuvittaminen on keino jatkaa omaa todellisuuttani ja näyttää muille se mitä näen ajatuksissani. Se tuntuu hieman samalta kuin esittelisi valokuvia mahtavalta lomamatkalta paikasta, jonne joku muukin kenties haluaa matkustaa.

Kuvittaminen ilmentää inhimillisyyden kaikkia puolilla samalla tavoin kuin kirjallisuus. Se voi olla väkevä väline muuttaa maailmaa, jonka epäkohtia voi osoittaa iskevästi kuvituksen kautta. Hyvä kuvitus osuu tiettyyn hermoon katsojan mielessä; herättää tunteen ja oivalluksen.

Keitä ovat esikuvasi kuvittajina ja sarjakuvataiteilijoina?

Kun aloin kehitellä maailmaani 90-luvulla, muistan ihailleeni Larry Elmoren kansikuvamaalauksia Dragonlance-kirjoissa. Frank Frazetta teki jopa vielä suuremman vaikutuksen. Ihastuin Wendy Pinin kuvittamaan Elfquest-sarjakuvamaailmaan ja vielä enemmän innoissani olin löydettyäni Jamie Hewlettin piirtämän Tank Girlin, joka on yksi tärkeimpiä tyylillisiä esikuviani. Pidän erityisesti myös Mike Mignolan Hellboysta ja Jeff Smithin Luupäistä. Kotimaisista tekijöistä muistan Petri Hiltusen sarjakuva-albumit mustista peikoista.

Koska Kaksosaurinkojen maailma on minulle erittäin todellinen, halusin luoda myös sen kuvamaailmasta mahdollisimman todentuntuisen. Tämän sivuston kuvituksiin en ole hakenut tyylillisesti mallia miltään yksittäiseltä tekijältä. Olen pyrkinyt omanlaiseeni realismiin.